Pai ja suuri vesisota

Tämä on Pain kuvatuin liikennemerkki.

Pai on kuulemma pohjoisen Khao San Road, eli kaupallisuuden ja dokauksen mekka ja kuulemma hippiparatiisi ja kuulemma sinne on kauhean vaikea päästä ja kuulemma helppoa. Sinne menimme kaikista kuulemisista huolimatta ja niiden takia. Olimme Zoën kanssa yhtäkkiä jotenkin aivan kauhean tylsistyneitä Chiang Maihin ja niin me päätettiin vaihtaa maisemaa, oikeastaan ihan välittömästi kun olin palannut viisuminhakumatkalta.

Aina kun buukkaa matkan matkatoimistosta tai hotellista, siihen sisältyy haku koto-ovelta sinne mistä ikinä varsinainen matkustusväline lähteekään. Meidän kyyditsijä joutui odottelemaan hotellin aulassa kymmenisen minuuttia, kun Zoë lakkasi yhden respatytön kynnet. Pakkauduimme minibussiin ja matkasimme varmaan viitisen tuntia. Moni kuulemma oksentelee tällä matkalla. Ylös ja alas vuoren rinteitä, tiukkoja kurveja ja tärinää. Hienoja maisemia ja pari tupakkataukoa. Mie nukahdin rinkkakasan päälle.

Paissa vietin enimmäkseen aikaa torkkumalla Croisant-nimisen koiran kanssa.

Pai on mukava paikka. Autenttista Thaimaata täältä on turha hakea, mutta orgaanisen ruoan ravintoloita ja hassuja käsitöitä löytyy. Lähistöllä on vaikka kuinka monta vesiputousta ja elefanttifarmia ja kanjoni. Näistä kaikista ihanuuksista ehdin kokea ensimmäisenä päivänä hassun elefanttiratsastusretken, jossa mentiin uiskentelemaan norsun kanssa. Norsun paskaa kutsutaan diplomaattisesti elefanttisuklaaksi. Matkalla elefanttiopas, joka oli huomattavan söpö nuori poika kertoi olevansa thai boxing-mestari ja näytti aika kaamean haavan, jonka hän oli saanut armeija-aikana Myanmarissa tapahtuneessa autopommi-iskussa. Myöhemmin kyseisen pojan isä yritti naittaa Zoëta samaan perheeseen. Ymmärrämme hyvin, miksi isän täytyy toimia naittajana, sillä oppaamme aloitti keskustelun kanssamme kysymältä onko Zoë minun äiti ja kohta perään minulta, että olenko raskaana koska mahani pullottaa. Ehkäpä juuri tästä johtuen kumpikaan meistä ei jäänyt morsiammeksi siihen perheeseen, vaikka oli norsut ja kaikki!

Ratsastelimme jokeen, jossa opas huuteli norsulle ”monsuun!!!” ja norsu pärskytteli kärsällään vettä meidän päälle. Sitten huudeltiin jotain toista käskyä ja norsu ravisteli meidät kaikki selästään veteen. Tätä toistimme varmaan tunnin. Olihan se nyt kivaa.

Yritin kysyä, mitä tämä 30-vuotias norsu teki ennen turistien invaasiota. Vastaus oli "Yes. Man and a woman."

Ajattelimme, että nyt kyllä opettelemme ajamaan skotteria, kun joka paikkaan oli aika pitkä matka ja ihan kaikki muutkin vuokrasivat menopelin. Mua mopoilla ajaminen vähän pelottaa, mutta psyykkasin itseni: nyt uskallan! Matkalla vuokraamoon joku poika ajoi miltei meidän yli mutkassa, ajoi sitten onneksi vain liikennemerkin paskaksi. Seuraavan kymmenen minuutin aikana vastaan tuli valehtelematta ainakin kymmenen turistia kellä mikäkin paikka kääreissä. Polvet, sääret, käsivarret, kämmenet, nenä, otsa, leuka....... Mielestäni se oli erittäin selkeä enne. Universumi halusi kertoa minulle jotain. En opetellut ajamaan Paissa. Kuulemma joka päivä tapahtuu noin kymmenen onnettomuutta. Pain sairaalassa ja apteekeissa ollaan hyvin rutinoituja hurjastelijanpaikkaajia.

Tämä hullu skootteriajelija Ameriikasta selvisi ajomatkasta kastumalla.

Sitten tulinkin taas jälleen kerran kipeäksi. Välillä tuntuu, että olen ihmiskunnan heikoin lenkki, olen sairastellut niin kauhean paljon. Tällä kertaa oli jonkinlainen paha flunssa. Flunssa perkele! Ymmärrän flunssan kotona talvella ja syksyllä mutta ei semmoinen kuulu Thaimaan lomailuun. Kurkkuun sattui ja oli kuumetta eikä voimaa ollenkaan. Vietin muutaman päivän lueskellen majapaikkamme ravintolassa. En jaksanut tutustua kehenkään ja aika moni ihminen, jonka olen tavannut myöhemmin muualla on ollut kovin yllättynyt siitä, etten olekaan sellainen hissukka kuin ensivaikutelma antoi ymmärtää.

Jännittävää kyllä, minun ei tarvinut liikahtaakaan paikoiltani, seikkailu löysi kotiovelle. Tai katolle. Yleensä iltaisin ukkosti ja tuiversi. Salama iski bungalowin viereiseen puuhun ja puu kaatui majan päälle. Mie olin tietysti sisällä siellä. Olin juuri herännyt siihen, että satoi rakeita ja seuraavaksi osa kattoa ja kuisti katosi. Kiipesin ulos uuden kattoikkunan kautta. Puu lepäili viereisten sähkölinjojen päällä ja ulottui seuraavaan resorttiin saakka. Kiipesin kivimuuria pitkin suojaan. Vain puolet tavaroista ehtivät kastua ja suurin osa ilmaan lennelleistä pressuista ja teltoista saatiin kinni ja pultattua takaisin maahan. Kesti kolmisen päivää, kunnes jonkun sortin sähkötyömies tuli katkaisemaan virran sähkölinjoista ja puu voitiin pilkkoa pois siitä ihmisiä kiusaamasta. Katto paikattiin väliaikaisesti pressulla.

Katto ennen ja jälkeen paikkauksen. Kyllä se sitten seuraavana päivänä korjattiin ihan oikeastikin ja kuisti myös, niin ei tarvinnut enää kiivetä sisään omaan majaan.

Puun poisto-operaatio.

Olisin halunnut lähteä vaeltamaan ja vesiputousretkeilemään, syöttää jalkani taas pikkukaloille ja vuokrata autonrenkaan ja lillua sen kanssa jokea alas (Tämän eräs tyttö oli tehnyt ystäviensä kanssa ja ihana leppoisa hetki muuttui brutaaliksi siinä vaiheessa, kun tytön ystävä törmäsi renkaineen kuolleeseen koiraan). Sen sijaan istuin puoli viikkoa perseelläni, toki tyynyjen päällä ja seurailin muiden hilluntaa. Joka ilta kolme eri ranskalaista muusikonretaletta soitteli samoja biisejä, koska tämä majatalo/ravintola/baari, jossa asuttiin oli kuuluisa jokailtaisesta livemusiikista. Toisen yhtiökumppanin, Thomin, poikaa koulittiin parasta aikaa kitaransoittoon ja laulantaan, jotta esiintyjä jatkossa saataisiin halvemmalla. Onneksi ihania biisejä ja sympaattisia versioita. Viimeisenä iltana juttelin pitkään Israelilaisen, perin juurin kummallisen miekkosen, Ohatin kanssa. Ei mitään käsitystä miten hänen nimensä kuuluisi kirjoittaa, mutta hyva muistisääntö oli englanniksi tuulen tuiverruksen puuskeessa ajankohtainen huudahdus ”oi, hattu!”. Ohat halusi jutella kanssani maailmanlopusta ja tuomionpäivästä. Kaikki ennusmerkit viittaavat siihen, että ensi jouluna rätisee ja paukkuu. Ja mitä sitten? Paratiisi jollekin mutta kenelle? Ehkä puhtaille jumalan lampaille tai ihan vain maapallolle ilman ihmissyöpää. Tuomiopäivästä tuli puhe myöhemminkin ja toinen Israelilainen herrasmies tiesi kertoa, että linnun radan planeetat ovat asettumassa ja ovat hyvin pitkälle jo asettautuneetkin suoraan linjaan. Joulukuussa 2012 ne ovat miljardisbiljardisasteen tarkkuudella linjassa ja mikä jottei se aiheuttaisi meille jotain kummallista. Ohat näki ennusmerkkejä jo tapahtuneissa levottomuuksissa ja luonnonkatastrofeissa. Tsunamia ja maanjäristystä pukkaa. Toisaalla on kuivinta ikinä ja toisaalla tulvii. Jossain pakkastaa ja jossain kuollaan janoon ja paahteeseen.

Minun mielestä hyvä tuomiopäivä ilmenisi sillä tavalla, että painovoima vinksahtaisi ylösalaisin ja lennähtäisimme kaikkinemme avaruuteen. Oli se sitten mitä tahansa tai ei mitään, vietän ensi joulun tiukasti rakkaiden keskuudessa.

Maailmanlopun pikku-munkki!

Songran lähestyi. Songran on Thaimaan uusivuosi. Se on monta päivää kestävä massiivinen vesisota, jonka pääpaikka on Chiang Mai. Zoë päätti lähteä sinne juhlistamaan ja mie jäin vielä lepäilemään. Kävin valokuvaamassa kylässä. Oli täysin mahdotonta pysyä kuivana. Olo parani hieman ja päätin ottaa seuraavan bussin ja mennä katsomaan miltä se näyttää isollaan. Joten takaisin vuoristoteitä Chiang Maihin.

Zoë (UK), Laura (DEU) ja Miina (FIN) lähdössä sotaan!

Songran on ihan mieletön! Se ei vaikuta mitenkään organisoidulta, kaikki vain leikkivät vesisotaa koko valoisan ajan. Kaduilla myydään vesipyssyjä ja ämpäreitä. Ämpäreissä oli naru, jonka avulla saattoi noukkia vettä saastaisesta vallihaudasta. Parin kymmenen metrin välein löytyi vesipisteitä, isoja saaveja joita täydenettiin jatkuvasti. Julmin ja yleisin iloittelun muoto oli täyttää pyssyt ja ämpärit jäävedellä.

Kaikki Songran-kuvat ovat Paista, koska Chiang Maissa ei olisi ollut mitenkään mahdollista pitää kameraa kuivana. Paissakin annoin ensin munkkien kastella mut läpimäräksi kameraa korkealla suojellen, sitten sain rauhan kuvata.

Juhlin songrania kaksi päivää Chiang Maissa. Paista tuttu majatalo/ravintola/baarin Tom tuli sinne myös tapaamaan perhettään ja suorittamaan jokaisen thaimaalaisen uuden vuoden rituaaleja ja myymään jäätä. Tomin jäävesivarasto oli ehtymätön. En ole koskaan ennen elämässäni kastellut esiintyvää tanssiryhmää. Sodimme myös tuntikausia tien vastakkaisella puolella päivystävien pikkupoikien kanssa. Häpeäkseni täytyy sanoa, että me, raavaat, hyvinsyöneet läkkärit hävisimme siinä vaiheessa kun pojat keksivät väkivalloin kaapata meidät yksi kerrallaan ja upottaa jäiseen altaaseen.

Kadut olivat täynnä märkiä, iloisia ihmisiä. Pick upit ajoivat ympäri keskustaa lava vesisaavein varustautuneita ihmisiä pullollaan. Kuka tahansa oli tervetullut kyytiin.

Julma kasteleminen kuuluu asiaan. Kastelluksi tuleminen tuo hyvää onnea. Kohteliaisuuden nimissä kuului huudahtaa ”Sabadii pii mai!”, hyvää uuttavuotta.

Onnen toivohdus!

Miksei meillä Euroopassa ole mitään vastaavaa? Näen sieluni silmin mummoni vesipyssy kourassa hihittämässä parvekkeen suojassa osuttuaan pukumiestä niskaan. Eikö meillä voisi olla tarpeeksi huumorintajua moiseen? Ei kai vaan ole. Songranin ainoat hapannamat olivatkin juurikin keski-ikäisiä turisteja, joita harmitti kastua. Ei sinne ollut pakko kenenkään tulla. Olisivat menneet vaikka Pattayalle.

Songran oli ihana ja riemukas ja toki tietysti tappavan vaarallinen. Ilmeisesti koko Thaimaassa kuoli noiden kolmen-neljän päivän aikana nelisen kymmentä ihmistä, eikä se nyt oikeastaan ole edes mikään ihme. (Tämä lukema ei ole mikään fakta vaan kuulopuhe. Joku oli jutellut jonkun kanssa, joka oli lukenut tämän lehdestä.) Kuolemisista huolimatta tykkään tästä omalla vastuulla meiningistä. Meillä niin kovin moni asia on kielletty, koska se on vaarallista. Mutta entä jos vaarallisuus on hauskaa. Entä jos haluaa leikkiä vesisotaa tai polttaa tupakkaa junan ovesta tai hypätä kallionkielekkeeltä veteen. Ei se ole valtion vika jos sattuu. Se on ihan oma vika. Virkamies vastaisi tähän, että sitten kun sattuu, niin valtion rahoilla sinut paikataan. Kai se virkamieskin on oikeassa.  

Paissa oli myös joki.