 |
| Aloitan taas auringonlaskukuvalla. |
Hampin seikkailujen jälkeen piti alkaa suunnata ajatuksia ja matkaa työympäristöön. Tulin takaisin Goalle kirjoitusviikoksi kahdesta syystä: Goalla on muihin paikkoihin verrattuna todella tylsää ja Goalla on moneen muuhun paikkaan verrattuna hyvät nettiyhteydet. Istun nyt jossain överisnobissa rantaravintolassa hedelmäsalaatin, kahvin, tupakan ja wi-fin äärellä. Aion istua tässä kunnes päivän työurakka on suoritettu.
Lähdimme Hollantilaisen Annikan kanssa yhtä matkaa Hampista Udupin ja Gokarnan kautta Goalle. Kirjoittelen noista vielä myöhemmin jotain jännää. Tulimme Paloleimiin muutama päivä sitten. Tämä sijaitsee ihan Agonda-beachin lähimaastoissa, joten maisemat ovat jo hyvin tuttuja. Päivät täällä ovat olleet ruoanetsintä täytteisiä. Ranta on täynnä intialaisittain kalliita turistiravintoloita ja pieniä paikallisia paikkoja saa metsästää. Vähitellen löysimme muutaman ihastuttavan paikallisen räkälän. Käytännössä mitä kummallisemman ja likaisemman oloinen paikka, sikäli että se on täynnä intialaisia, on mitä parempi ja halvempi vaihtoehto. On hauskaa, kun kasvissyönnin mekassa Intiassa voin kerrankin tilailla randomilla ruokia, joista en tiedä mitä ne ovat ja aina ne ovat jotakin hyvää ja jännää ja lihatonta. Paras aamupala löytyi paikasta, jonka nimi on yllättäen "Tourist bar&restaurant". Banaanipullaa ja jotain soosia. Soosissa on ituja. Hyvää. Tourist restaurantia vastapäätä on Calcutta restaurant, joka on enemmänkin kirjakauppa. Sieltä saa aivan loistavaa chaita.
 |
| Annika ja Paloleim. |
 |
| Possujen kanssa ystävyys on yksipuolista. Aamulla meillä oli tosin hyvä hetki, kun annoin niille eilisen juusto naanin jämät. |
Paloleim on täynnä possuja! Niitä asustaa meidänkin majatalon pihalla ja joka paikassa. Syy on aika selvä: Täällä tarjotaan pihviä. Kävelimme jopa ravintolan nimeltä "Steak House" ohi. Jotenkin se ei ollenkaan sovi Intiaan. Possut näyttävät kyllä lihakarjaksi perin iloisilta. Ne pyörivät vapaana kotipihojensa läheisyydessä ja syöpöttelevät niile tarjottua ruoan jämää. Yritän jutella niille, mutta ne eivät tykkää minusta. Kaikki orgaaninen täällä kiertää possujen, lehmien ja koirien toimesta luonnollisesti eteenpäin. Eräänä aamuna näin koiran, lehmän ja korpin tonkivan sulassa sovussa roskiksia.
Goa ei tehnyt meille hyvää. Meistä tuli kauheita ämmiä, juorusimme ympärillä pyörivistä ihmisistä ja puhuimme paljon paskaa. Tyttöjä stringibikinit päällä ostoksilla, lihavia venäläisiä, juntteja brittejä ja saksalaisia, intialaisten miesten hassut vaatteet ja kampaukset.... Kikatimme paljon ja hajoilimme intialaiseen palvelumentaliteettiin, joka on parhaimmillaan sitä, että ravintolassa on seitsemän työntekijää jotka eivät käytännössä tee mitään, eivä ainakaan tarjoile sulle sitä vitun ruokaa!
 |
| Koirat ja lehmät chillaavat, vaikka Miina ja Annika ovat kauheita ämmiä. |
Ensimmäisenä päivänä täällä koimme myös käytännön asioiden järjestelyn vaikeuden, kun halusin lähettää paketin Suomeen. Menimme läheiseen kaupunkiin Canaconaan ja etsimme postin. Postivirkailija vaikutti kauhean yllättyneeltä, kun sanoin, että haluan lähettää paketin. Postissa ei yllättäen ollutkaan pakkauspalvelua, eikä postivirkailija tiennyt missä kamat saisi pakettiin. Kolmannesta paikasta kysyessä selvisi, että linja-autoasemalla on paikka missä paketoidaan. Menimme sinne, mutta siellä ei suostuttu pakkaamaan, koska paketissani oli myös luontaistuotteita. Ne olivat niiden mielestä lääkkeitä. Palasimme Paloleimiin etsimään paketointi-lähetyspalvelua täältä. Löysinkin heti yhden, jossa oli kaksi naista, jotka sanoivat, ettei heillä ole pahvilaatikkoa. Kysyin mistähän selaisen saisi, eivät tienneet. Kävelin viereiseen kauppaan kysymään ja sieltähän niitä sai. Menin seuraavaan pakettipaikkaan, josta lähettäminen yllättäen jopa onnistui. Noin seitsemäntoista vuotias viiksiä kasvatteleva poikonen hoiti homman kotiin ja sai multa kauhian suuret komissiot ja pakkausmaksut. Joskus olisi siis vain oikeasti järkevää heti vaan suosiolla maksaa noita palvelusrahoja. Systeemi täällä on hetkittäin järkevä, mutta kauhean usein ihan käsittämätön. Ja ihmisten passiivisuus kummastuttaa. Kaupoissa hoidetaan oma tontti nukkumisen tai juoruamisen sivussa, mutta mihinkään muuhun ei puututa, eikä mistään muusta varsinkaan tiedetä. No joo. Ei ihan aina näin, mutta välillä kummallisen vaikeaa voi olla.
 |
| Täällä asutaan. Vessassa on rako lattiassa, josta näkee kuinka possut ja koirat juoksentelevat mökin alla. (Annikan kuva) |
Paketin lähettämisen ja ruoan etsinnän lisäksi olemme uineet kovasti ja eilen vuokrasimme kajakit, joilla seikkailtiin läheisen saaren ympäri ja laskuveden vuoksi kivistä jokea takaisin. Näimme delffiineitä! Tai ne näyttivät ihan hylkeiltä, mutta luulen, että delffiinejä kuitenkin olivat! Elämäni toiset vapaat delffiinit! Ensimmäiset bongattiin Gokarnassa aamiaisella. Mysteeridelffiinien lisäksi näimme tuhat rantaa nuohoavaa pikkurapua ja venäläisen miesturistin, joka otti niitä jostain syystä käteensä ja heitti mereen. Iltaisin olemme istuskelleet beach hutin kuistilla, Annika ystävystyi kissan kanssa joka tulee joka ilta Annikan syliin silitettäväksi ja nukkumaan. Käymme yöpukusillaan avojaloin iltakävelyillä meren rannassa. Asumme "Flavia's Paradise"-nimisessä paikassa, joka on ollut pystyssä jo viisitoista vuotta. Itse Flavia on ihastuttava emäntähahmo ja paikka tuntui heti tosi kotoisalta. Goalla asuminen maksaa enemmän kuin missä nyt on jo tottunut olemaan. 400rps beach hutista, mutta sikäli se on ihan öky, että meillä on jopa oma vessa ja suihku. Ja se lohduttaa, että kaikki samassa paikassa asuvat naapurit näyttävät maksavan 500rps samoista mökeistä.
Työvoiman määrää on hauska seurata. Pienessä apteekissa on neljä ihmistä töissä. Yksi antaa sinulle haluamasi lääkkeet, toinen rahastaa, kolmas hakee vaihtorahaa ja neljäs pakkaa ne muovipussiin.
 |
| Madam, just look inside my shop. |
Annika lähti aamuyöllä Mumbaihin ja sieltä sitten takaisin kotiin. Mie heräsin hyvästelemään Annikan ja havahduin Annikan lähdettyä kauheaan yksinäisyyteen. Ensimmäistä kertaa tunsin, kuinka olen kaukana kotoa. Olen täällä nyt perjantaihin saakka yksin työn touhussa. Yksin on parempi keskittyä. Yritän olla heti tutustumatta kehenkään. Täällä olisikin vaikeampi löytää seuraa kuin Hampin ja Gokarnan hippiyhteisöistä. Matkaajat täällä ovat enemmän perus pakettimatkaajaa ja vaikka Goalaiset ovat kuulemma kuuluisia ystävällisyydestään, ovat kontaktit paikallisten kanssa jääneet siihen, että minut yritetään saada ostamaan jotain tai joku haluaa ottaa valokuvat tai joku mies yrittää moikkailla ja vokotella.
 |
| Pihi mielikuvitusaviomies kihlasi minut 10 rupian sormuksella. |
Hampissa koin pahimmat mies angstit tähän mennessä. Jotenkin kaikki huipentui kahteen keskusteluun:
1. Kirjoitan matkaäiväkirjaa odotellessani lääkäriin pääsyä. Niljakas turisti-informaatiotyyppi Mounesh kysyy minulta "Miksi tuhlaat elämäsi kirjoittamiseen? Niin monet ihmiset kirjoittavat aina vaan ja ihan turhaan." Vastaan, että kirjoitan koska siten käsittelen asioita ja ajatuksia. On pakko ajatella ja käsitellä asioita, jotta ne saisi paperille. Jotta tapahtumista ja tunteista jäisi muisto. Tämä ei ole hyvä vastaus. Kerron, että kirjoittaminen on myös ammattini. Ei ole hyvä vastaus. Kerron, että kirjoittaminen on myös tapa tappaa aikaa, kun joutuu odottelemaan sairaana lääkäriin pääsyä. Ei ole hyvä vastaus. Kysyn, mikä olisi hänen mielestään parempaa, jos kirjoittaminen on kerran täysin joutavaa. "Puhuminen."
2. Pullero opettaja on jo aiemmin päivällä pyrkinyt kovasti juttusille kun istuin internet-kahvilassa kirjoittamassa mailia. Olin liian kohtelias ja vastailin muutamaan kysymykseen ennen kuin aloin vetäytyä ja pyysin häntä ja hänen ystäväänsä antamaan mulle kirjoitusrauhan. (kolme kertaa piti pyytä). Illalla sama kaveri on samassa ravintolassa ja tulee taas juttelemaan kun käyn tupakalla. Hän aloittaa kysymällä "Mikä on huoneesi numero?" Sanon, ettei tuollaista kysytä ainakaan minulta. Hän sanoo, että hän on kiinnostunut länsimaalaisista naisista. Kysyn miksi. Hän sanoo, että meillä on länsimaissa kaikki paremmin. Olemme edistyksellisimpiä, vapaampia, aktiivisempia, taloutemme ja kulttuurimme on parempaa. Siksi hän haluaa jutella länsimaalaisten naisten kanssa; miten he viettävät päivänsä, millaista heidän maassaan on, miten asiat on järjestetty. Siispä hän sanoo tulevansa minun huoneeseeni, jossa puhumme pari tuntia näistä asioista. Kieltäydyn. Sanon aikovani viettää iltaa ystävieni kanssa. Hän sanoo: "Voit käydä hetken juttelemassa ja hyvästelemässä heidät ja sitten voimme mennä." Voi apua! Mie lopetin olemasta ystävällinen ja pyysin Slovenialaista Gregoria olemaan vale-kihlattuni sen hetken aikaa.
Harkitsen välillä vakavissani mieheksi naamioitumista. Ostan tekoviikset ja piilotan hiukset hatun alle. Sidon rinnat litteäksi ja laitan kurkun housuihin.
Vaikka miesangsti välillä vaivaakin, opin koko ajan huomaamaan koko miestoimintaa yhä vähemmän ja vähemmän. Opin epäkohteliaammaksi, kun perus kohteliaisuus tulkitaan niin eri tavoin kuin kotona. Annika on ollut 19-vuotiaana vaihdossa Beninissä, Afrikassa ja muistaa jo siellä kokeneensa raskaimmaksi sen, että koska olet länsimaalainen nainen, sinua ei enää pidetä älykkäänä olentona tai yksilönä. Olet kävelevä lihakimpale jota kaikki voivat puhutella ja kommentoida. Kysymykset koskevat yleensä aviomiestä ja perhettä, eivät sinua. Mutta on tämä myös hassua: "Madam! Your country? Husband?". Aina rannalta poistuessa kannattaa peittää olkapäät. Jos se nyt jotain auttaa.
Nyt Annikan lähdettyä, tuntuu siltä, kuin yksi osa matkaa on takana. Ensimmäinen osa päättyi Karoliinan lähtöön. Odotan uteliaana mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Työt ensin, sitten lähden yöjunalla Fort Cochiniin Keralaan. Jos saan lipun, olen jonotuslistalla.
 |
| En melo ollenkaan, poseeraan vaan! (Annikan kuva) |
 |
| Surf rescue pelastaa... |
 |
| ... jos nostat kätesi ilmaan. (Jos heräävät perustainnoksestaan) |
