Khao San Road, Bangkok

Liputushullutus, uusivuosi lähestyy!

Aprillipäivä! Tänään olisin lentänyt alkuperäisten suunnitelmien mukaan kotiin, mutta enpäs lennäkään! Matkasimme joitakin päiviä sitten Krabin tulvia pakoon Bangkokiin, pysähdyin kirjoitushommiin ja illalla junailemme pohjoiseen, Chiang Maihin. Mulla on nyt työskentelyn takia erikoisen rajoittunut kuva Bangkokista.

Saavuimme tänne erittäin märän bussimatkan jälkeen aamulla kello 5.30. Meidät jätettiin tuntemattomaan paikkaan jonnekin Khao San Roadin, paikallisen reissaaja ja teinimekan lähettyville. Etsimme pari tuntia hostellia hortoillen ympäri katuja. Melkein kaikki paikat olivat joko liian kalliita tai täynnä. Sitten löytyi ikkunaton, kellarilta haiseva huone josta tuli meidän koti.

Zoë ja minä kotikopissa, itseaiheutetussa tavarakaaoksessa.

Olen viettänyt aikani tiukasti Khao San Roadin lähistöillä, yleensä istuen päivät erinäisissä kahviloissa läppärin kanssa. Tämä koko paikka on yhtä katumyymälää. Kadulta voi vaatteiden lisäksi ostaa apple-kopioita ja esimerkiksi väärennetyt henkilöpaperit. Näin tänään, kuinka poliisi tarkisti henkilöpapereiden myyjältä kaupusteluluvan. Luvan kanssa niitä on siis aivan laillista myydä. Joka paikassa pyörii kissoja ja useimmille koirille on jostain syystä puettu T-paita.

Koiramuoti.

Khao San road on myyntikojujen lisäksi täynnä kapakoita, joista voi ostaa itselleen omaan pöytään oman kaljahanan. Eilen törmäsin poikaan, joka oli pukeutunut Chan-olut paitaan ja horjahteli Chantölkistä tukea ottaen. Zoë totesi lakonisesti, että varmaan britti. Yöllä kuuntelen bilekansan ääniä. Hostellin vieressä on Israelilainen ravintola josta kajahtelee hepreankielistä yhteislaulua. Israelilaiset ovat kaikkialla. Jostain syystä monen monet Israelilaiset tytöt näyttävät hyvin onnettomilta.

Taksi- ja tuk-tuk-kuskit hihkuvat kyytitarjouksia, mutta Intian jälkeen ne osaa jo jättää kuntelematta. Tuk-tukeissa ei ole mitään järkeä: ne maksavat aina enemmän kuin taksit ja niillä pääsee oikeastaan ainoastaan komissiopaikkoihin, joissa hyväuskoista turistia yritetään kusettaa hymyssä suin. Erehdyimme ensimmäisenä päivänä tuk-tukin kyydillä turistitoimistoon, joka oli valtavan suuri ja valtion hyväksymä ja siellä meille valehdeltiin, että kaikki junat Chiang Maihin ovat hamaan tulevaisuuteen saakka täynnä ja ainoa vaihtoehto päästä sinne olisi ottaa normaalia tuplahintaisempi bussi, eikä oikeastaan halvempia ole edes olemassa. Taksinkin kanssa saa vääntää, että kuski suostuu laittamaan mittarin päälle. Moni ei vain suostu ja pitää siirtyä kyselemään seuraavalta.

Mitä ikinä sielu halajaa: seksiä, kaljaa, ruokaa, vaatteita, elektroniikka, uusi henkilöllisyys tai tuoretta vesimelonia.

Tässä Khao Sanin hapatuksen keskellä on ollut hyvä tekosyy pitää taukoa taikkuruoasta ja sortua jopa niinkin syvälle kuin Burger Kingin asiakkaaksi. Hampurilaisen lisäksi olen syönyt lähinnä Israelilaista ruokaa. Ensi kerralla, seuraavassa paikassa takaisin johonkin paikalliseen. Lupaan.

Tiedän palaavani Bangkokiin, viimeistään kotilentoa odottelemaan. Sitten majoitun jonnekin ihan muualle ja menen vaikka katsomaan jotakin temppeliä tai ajelemaan taivasjunalla ympyrää tai ihan tahansa jotain muuta. Vaikka ei tätä vihatakaan voi, taksikuski sentään sanoi: Finland is cool.

Kakkaa ruoaksi, kiitos.

Lisää mauttomia turistiteepaitoja.

Mausteita kadulla.

Tyylikauppa.

Epätietoisia muukalaisia suuntaa hakien.

Nukkuja.

Salaa ja luvatta kuvattu kuningas.

Kaljahanaravintolan kattoa koristi joukko pallokaloja.